Selaa vastauksiaVoit rajoittaa näytettävien vastausten joukkoa antamalla hakusanoja ja/tai valitsemalla tietyn aiheen. Hakutulokset päivittyvät, kun painat Päivitä-painiketta.
Voit myös valita vastausten järjestyksen sekä yhdellä sivulla näytettävien vastausten lukumäärän.
Löytyi 665 vastausta.
Olen 33 vuotias 6kk tytön äiti.Minua vaivaa satunnaiset nukahtamisvaikeudet.Vauvan ollessa reilun kuukauden ikäinen alkoivat nukahtamisvaikeudet,kestivät reilun kuukauden.Nukuin aina pari yötä putkeen huonosti 2-4 tuntia ja sitten kolmannen hyvin ja tätä jatkui siis reilun kuukauden,kunnes unirytmi taas palautui ja unettomuus katosi.Muutimme reilu kuukausi sitten omaan kotiin ja nukahtamisvaikeudet alkoivat taas.Pääsääntöisesti nukun suht hyvin,mutta pari yötä viikossa menee sellaisilla 4 tunnin unilla,en vain nukahda.Niinä öinä kun en saa unta,nousen vessaan jatkuvasti,varmaan noin vartin välein.Hyvinäkin öinä pyörin usein jonkin aikaa ennen kuin saan unesta kiinni,silloin kyllä nukun sen 7- 8 tuntia,viikonloppuina joskus 9 tuntiakin.Olen yrittänyt palauttaa rytmiä kotikonstein,mutta jostain syystä näitä vähäunisia öitä tulee joukkoon.Haluaisin saada unirytmin kunnolla takaisin,ilman että illalla tulee mieleen,että saankohan unta tänä yönä.
2010 loppuvuodesta stressaannuin tupakoinnin lopettamisesta niin kovin,että meni lopulta yöunetkin.Silloin en saanut unta ollenkaan ja lopulta työterveyslääkärissä minulle määrättiin mirtzapania,jota otin muutamana iltana ja pääsin kierteestä. Nyt minulle on lääkärissä käydessäni kirjoitettu samaa lääkettä sekä melatoniinia kun en ollut lääkkeistä kovin innostunut.En ole kumpaakaan käyttänyt,koska kuitenkin saan nukuttua jotenkin.Ja joukossa on paljon niitä hyviäkin öitä.Tilanne ei ole niin paha kuin silloin joitakin vuosia sitten.Lääkärissä sanottiin,että pienen lasten äideillä voi tällaista esiintyä.Vauva tosin on ollut alusta asti hyvä nukkumaan ja nukkunut jo pari kuukautta ilman yöherätyksiä. Olen perusterve,limakalvojen turvotus nenässä haittaa nenän kautta hengittämistä,siitä olen menossa tutkimuksiin.Mutta nukkumista se ei minusta häiritse. Tavoitteeni olisi päästä unettomista öistä. Hei,
olen kuullut usein samaa äideiltä. Itse asiassa unettomuutta esiintyy usein liittyen vauvojen / pikkulasten hoitoon. Jos se alkuhoitovaiheen jälkeen ei mene ohi, voi syntyä pitkittynyt tai krooninen unettomuus. Usein unettomuuden laukaisee hoitotoimenpiteet yöllä, kenties hormonaalisia tekijöitä ja sitten vielä stressi. Jatkossa on kuitenkin hyvin yleistä, että äidit ei sittenkään enää nuku, vaikka vauvat nukkuisivat jo hyvin. Silloin on kehittynyt krooninen unettomuus, johon vaikuttaa ylläpitävänä tekijänä usein moni asia, eniten oma stressaantuminen (unettomuudesta). Myös unen huolto saattaa vaikuttaa kuten pitkään nukkuminen viikonloppuna ja sitten nukkumaan meno välillä aikaisemmin. Yleisin unettomuus on ns. toiminnallinen unettomuus, joka on juuri sellainen. Järkevin tapa hoitaa tätä ensisijaisesti on käynti unihoitajalla (yhteystieto esim. uniliitosta). Unihoitaja hoitaa unettomuutta lääkkeettömillä hoitokeinoilla (joka oli ilmeisesti sinun toive). Tämä on myös käypähoitosuositus krooniseen (toiminnalliseen) unettomuuteen Mikäli niistä keinoista ei ole riittävää apua, voidaan harkita erilaisten lääkkeiden käyttöä. Silloin on aina tärkeää, ettei niihin liity toleranssivaara (riippuvuusvaara), muuten useimmiten niistä lääkkeistä tulee lisää ongelmia.
Olen 35-v. nainen ja odotan ensimmäistä lastani. Viimeiset kuukautiset olivat 12.2.2013, kuukautiskierto on 28 – 33. Positiivinen raskaustesti 15.3.2013. Vatsakipujen takia kävin ultrassa 28.3., CRL-mitta tuolloin 3 mm, viikot 5 + 6. Kontrolli-ultrassa kävin 11.4.2013, sain kuvista printit mukaan. Ensimmäisessä kuvassa CRL-mitta oli 14.4 mm ja viikot 8 + 0, toisessa kuvassa CRL-mitta 15.9 mm ja viikot 8 + 2. Miksi 2 päivän heitto? Onko näiden kahden (28.3. ja 11.4.) ultran välillä ristiriitaisuutta? Haluaisinkin tietää hedelmöityspäivän, milloin raskaus on alkanut. Yhdynnät ovat tapahtuneet 22.2. ja 25.2., kumpi näistä päivistä on todennäköisin? Kiitos paljon vastauksesta.
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Ultraäänitutkimuslöydösten välillä ei ole ristiriitaa. Pää-perämitta erot johtuvat kuvakulmien eroista. Siittiöt pysyvät hedelmöittämiskykyisinä useamman päivän naisen elimistössä. Antamiesi tietojen valossa 25.2. tapahtunut yhdyntä on todennäköisemmin hedelmöitykseen johtanut. Onnea odotukseen! Vastaaja: Mervi Väisänen-Tommiska, LKT
Haluaisin tietää tarkemmin hedelmöitysajankohdasta.
Olen 40v perusterve nainen. Ehkäisynä oli Mirena kierukka usean vuoden ajan, kunnes se poistettiin elokuussa 2012. Kuukautiset tulivat sen jälkeen noin 28-30 vrkn välein, en pitänyt tarkkaa kirjaa..Mutta 8.9.12 ja 6.10.12 luultavasti alkoivat. Jouduin ottamaan Norlevon 1.11 (edellisiltana 31.10 yhdyntä) ja kuukautiset alkoivat taas 5.11. Vuoto oli normaalia, ehkä päivän myöhässä? Sen jälkeen marraskuun puolivälin ja loppukuun paikkeilla useita yhdyntöjä. Positiivisen raskaustestin tein kuitenkin 3.12. 17.12.12. sisäinen UÄ tutkimus-> 5mm alkiokaiku vastaten rv6+2 ja ruskuaispussi näkyi. 29.1.13 sisäinen UÄ tutkimus->CRL 54mm vastaten viikkoa 12+0, vaikka oman laskelman mukaan olisi ollut rv12+2. 22.3.13.vatsanpeitteiden päältä-> B-mitta 47,1mm vastaten viikkoa 20+3.HC 175 vastaten viikkoa 20+2. Omien laskelmien mukaan olisi pitänyt olla rv19+5. Minua kiinnostaa hedelmöitysajankohta. Mihin se sinun mielestäsi näillä tiedoilla sijoituu, lokakuun loppun vai marraskuulle? Miten tarkka alkuraskauden UÄ on? Jos nyt menen (rv 22) 4D ultraan, tuoko se lisävalaisua asiaan? Ja minkä lasketun ajan näillä tiedoilla saat? Hei!
Kiitos kysymyksestä. Alkuraskauden ultraäänitutkimus on hedelmöittymisajankohdan määrittämiseen paras, eli ensimmäisen UÄ-tutkimuksen mukaan todennäköisin hedelmöittymisajankohta on 17.11.2012. Tarkkuus riittää varmistamaan, ettei raskaus ole alkanut ennen 12.11.12. 4D ultra ei mielestäni anna mitään lisävalaisua hedelmöittymisajankohtaan raskausviikolla 22. Lasketuksi ajaksi saan 10.8.2013 alkuraskauden UÄ-tutkimuksen perusteella ja seula-UÄ:n mukaan 13.8.2013 Onnea odotukseen! Vastaaja: Mervi Väisänen-Tommiska, LKT
Hei, olen 34-vuotias raskaana oleva nainen. Raskauteni on neljäs, nyt 9.viikolla. Olen perusterve, lukuunottamatta lievää astmaa, joka on ollut n.vuoden oireeton, ei lääkitystarvetta. Raskausaikoina ollut alapaineen kohoamista, paineet n. 125/85-90, korkeimmillaan jopa 95. Ei hoidettu lääkityksin. Sukurasitteena korkeaa verenpainetta.
Rv 7 alkoivat rytmihäiriötuntemukset, jotka kestivät kerrallaan useita tunteja. Kolmantena oireisena pvänä hakeuduin päivystykseen, jossa EKGssä lisälyönnit jopa 4 peräkkäisen lisälyönnin sarjoina. Muuta poikkeavaa ei näkynyt. Sydän kuunneltiin, lääkityksen aloittamisesta oli puhetta, mutta lääkäri halusi odottaa viikolle 12, jolloin tilanne arvioitaisiin uudelleen. Alustavasti tulkittiin todennäköisesti hyvälaatuisiksi kammioperäisiksi lisälyönneiksi, holter suositeltiin otettavaksi rv 12 tietämillä. Aiheuttajaksi epäiltiin stressiä ja raskaushormoneja. Rytmihäiriöt olivat muutaman päivän poissa , mutta ovat alkaneet uudelleen. Kestävät tunteja kerrallaan. Kipua niihin ei liity, mutta koen ne hyvin häiritseviksi, väsyttäviksi ja pelottaviksi. Aikaisemmin rytmihäiriöitä ei ole ollut. Voinko todella olla rauhassa rytmihäiriöitteni kanssa, vaikka ne kestävät jyskyttävinä jopa useita tunteja kerrallaan ja monena peräkkäisenä päivänä? Vai olisiko minun syytä hakeutua lisäselvityksiin jo aikaisemmin? Jos lääkityksen aloittamiseen päädytään, millaisia riskejä siitä voi olla raskaudelle? Kiitos vastauksestasi. Hei ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi
Raskautesi myötä kehosi nestepitoisuus kasvaa, joka vaikuttaa sydämeen. Rytmihäiriösi kuulostavat hyvänlaatuisilta kammiolisälyönneiltä, holter tutkimuksella sen saa varmuudella selville. Siihen voi myös käyttää lääkityksiä, jotka eivät ole sikiölle vaarallisia. Kehottaisin että tehtäisiin se holtertutkimus, jonka pohjalta voidaan harkita lääkityksen aloittamista. Ole huoleti sikiölle rytmihäiriöstä ei ole haittaa. Ystävällisin terveisin, Jari Remes Lääketieteen tohtori yleislääketieteen erikoislääkäri sisätautien erikoislääkäri Terveystalo Vastaaja: Jari Remes, Lääketieteen tohtori
Olen 64v mies.Työelämästä jäin neljä vuotta sitten.Tämän jälkeen alkoholinkäyttöni lähti lapasesta.Se aiheutti useita haimatulehduksia osastohoitoineen.Lopputuloksena oli krooninenen haimatulehdus ja diabetes.Alkoholinkäytön lopetin kokonaan kaksi vuotta sitten.Haimakipuihin sain useiden kokeilujen jälkeen oxycontin lääkityksen.Reseptimerkintä 10mg 1-3kpl aamuin ja illoin.Lääkärin mukaan säännöllisesti käytettynä se pitää kivun loitolla ja siedettävänä.Olen myös huomannut,että lääkkeen tilapäinen poisjättö aiheuttaa kiputilan nopean pahenemisen.Olen pääsääntöisesti pärjännyt annoksella 2kpl aamuin illoin.Lääkettä olen nyt käyttänyt säännöllisesti 1.5v.Itse pidän lääkitystä onnistuneena.Kipu pysyy poissa ja sen myotä elänlaatu on olosuhteisiin nähden nyt kohtalainen.Mitään vakavia sivuvaikutuksia ei lukuunottamatta iltapäiväväsymystä ole ilmaantunut.
Viimeaikoina on kuitenkin ilmennyt lievää munuaisarvojen heikkenemistä( kea121 ja gfre-mde53 ,HbA1c 50, Hb -A1C6.7).Muut veriarvot normaalit.Virtsakokeessa maininta,että alb-pitoisuus alle mttausalueen.Diabetekseen Lantus solo star 38yks/vrk. Jonkin aikaa on tuntunut selässä molemmin puolin rankaa keskiselän paikkeilla jomottavaa kipua.Voiko se johtua munuaisista?Kipu tuntuu aamuyöstä,ylösnoustessa päivän mittaan se häviää.Voinko jatkaa ym. lääkitystä ko. annoksilla(tosin muut vaihtoehdot vähissä)?Eli käykö lääke noilla annoksilla pitkäaikaiskäytössä munuaisiin tai maksaan?Paino 114 pituus182. Hei ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä
Kipusi selässä on todennäköisemmin lihas, rankaperäistä, kuvaamasi oirekuva viittaa siihen. Munuaiset eivät juurikaan tunne kipua, ja mielestäni veriarvosi ovat erinomaiset. Lääkityksesi rasittaa munuaisiasi vain vähän, joten hyvin voit jatkaa entisillä annoksilla. Ehkä kannattaisi tutkituttaa lannerankasi tila esim rtg-kuvauksella, kuin hakea syytä munuaisista. Ystävällisin terveisin, Jari Remes Lääketieteen tohtori Yleislääketieteen erikoislääkäri Sisätautien erikoislääkäri Terveystalo Vastaaja: Jari Remes, Lääketieteen tohtori
Olen 51v nainen. Lauantaina alkanut polttava vatsakipu 1.4.2012! Diagnosoitu divertikuliitiksi.
i.v.-antibioottihoito Zinaceff 1,5g 1x3i.v. sekä Medronidazol 400mg 1x3 i.v.Kakkani on vieläkin puuromaisen löysää, ei ole tullut normaaliksi. En ole saanut vastausta Narvan terveysaseman lääkäriltä. Tähystys tehty Valkeakosken aluesairaalassa 2010.Verikokeet normaalit. B-Leuk 5,9 B-Hb 135 B-HKR 0,41 B- Eryt 4,3 E-MCH 31 E-MCV 95 B-Trom 295 Hei ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi
Valitettavasti en voi vastata henkilökohtaisiin sähköpostiosoitteisiin, vaan tähän foorumiin. Divertikuliitti, eli umpipussitulehdustauti on varsin yleinen. Iän myötä divertikkeleitä (eli umpipusseja) kehittyy paksuunsuoleen yksilöllisesti. Kliininen diagnoosi on varsin helppo ja yleisemmin (oman kokemukseni mukaisesti) tulehdus esiintyy sigmasuolen alueella, vasemmalla alavatsalla. Tyypillisiä oireita ovat kova vatsakipu ja kuume. Ummetustaipumus lisää vaaraa sairastua divertikuliittiin. Vaarallinen tauti on silloin jos tilanne kehittyy liian pitkälle ja tulehtunut divertikkeli puhkeaa ja suolen sisältöä pääsee vatsaonteloon aiheuttaen peritoniitin eli vatsakalvon tulehduksen. Silloin leikkaushoito on aiheellinen ja kiireellinen. Mutta onneksi tälläinen tilanne on varsin harvinainen. Yleensä käytetään juuri noita antibiootteja jota olet saanutkin I-II polven kefalosporiinia ja metronidatsolia. Lievät tapaukset hoituvat hyvin tableteilla kotonakin, mutta mikäli tulehdusarvot ovat korkeat (valkosolut ja C-reaktiivinen proteiini eli CRP), annetaan ne suonensisäisesti. Kefuroksiimi (Zinacef) tappaa ns aerobisia bakteereja (jotka tarvitsevat happea elääkseen) ja metronidatsoli tappaa anaerobisia bakteereja (bakteereja jotka eivät tarvitse happea elääkseen). Molempia bakteereja löytyy runsaasti ja lukuisasti paksusta suolesta. Valitettavasti antibioottihoito tappaa aina myös ns hyviä bakteereja, jotka pitävät omalla kasvullaan pahat (taudin aiheuttaja) bakteerit ikäänkuin kurissa. Tällöin paksunsuolen bakteerien tasapaino on häiriintynyt ja uloste saattaa olla pitkäänkin oudon väristä, hajuista ja vetelää. Asia korjaantuu aikaa myöten, voit jouduttaa tasapainon saavuttamista käyttämällä esim maitohappobakteerivalmisteita esim Gefilus tabletti aamuin illoin. Maitohappobakteerit ovat ns hyviä bakteereja tasapainon kannalta. Laboratoriokokeesi tulokset ovat normaalit (joskin siinä ei näy CRP tulosta, mutta päätellen siitä että valkosolujen määrä on normaali (B-leuk 5.9) on tauti taltutettu. Ystävällisin terveisin, Jari Remes Lääketieteen tohtori Yleislääketieteen erikoislääkäri Sisätautien erikoislääkäri Työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri Terveystalo, Tikkurilan ja Järvenpään toimipisteet Vastaaja: Jari Remes, Lääketieteen tohtori
Olen 24 v nainen.
Minulla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta keväällä 2011. Oireina oli se, että paino ei yrityksestä huolimatta laskenut, en hikoillut ja aina oli kylmä. Sen aikaisia lab-arvoja en muista, mutta työterveyslääkäri puhui subkliinisestä vajaatoiminnasta ja silloin otettiin kilpirauhasen vasta-aineetkin. Thyroxin aloitettiin annoksella 25 mikrogrammaa. Loppukesästä tulin raskaaksi ja arvot olivat rv 12 TSH 5.61 ja t4-v 14, rv 27 tsh 3.47 ja t4-v 14. Söin thyroxinia annoksella 75 mikrogrammaa. Heinäkuussa 2012 jälkitarkastuksessa Tsh oli 2.61 ja t4-v 12. Siitä lähtien olen syönyt Thyroxinia annoksella 50mikrogrammaa. Nyt olen palannut osa-aikaisesti töihin, ja minulta otettiin kilpirauhaskokeet. Yllätykseksi tsh oli 9 ja t4-v 34! Tällaisiä arvoja minulta ei ole koskaan ollut. Työterveys lääkäri oli vaihtunut ja hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt vastaavia arvoja. Kävin tänään uudelleen labrassa, mutta jostain syystä lääkäri oli tilannut vain TSH:n. Minulla ei ole oikeastaan mitään oireita, kuin että nopeasti ylösnoustessa hieman pyörryttää. En ole pistänyt sitä kilpirauhasen piikkiin. Jaksan hyvin hoitaa n. 1v lapseni ja kodin ja käyn nyt lisäksi osa-aikaisesti töissä. Väsymystä tai masennusta ei ole. Paino on laskenut synnytyssalista n. 20kg ja imetän edelleen. Mitään muita lääkityksiä ei ole kuin Thyroxin. Lääkäri ei ole minua nähnytkään (on paikalla vain kerran viikossa ja olen saanut vain soittoaikoja). Hän oli sitä mieltä, että Thyroxin- annos täytyy varmaankin tuplata. Tämä kuulosti minusta oudolta. Tuntuu, että olen jäänyt tämän asian kanssa nyt vähän yksin ja kun tuo työterveys toimii niin hitaanlaisesti, niin kaipaisin tähän nyt mielipidettä. Olen ajatellut, että käynti endokrinologilla olisi varmaankin aiheellinen. Hei ja kiitos mielenkiintoisesta kysmyksestäsi
Yleissääntönä on, että raskauden aikana pyritään Thyroxin annostelu säätelemään siten, että TSH on n 2.5 tasoa. Itse pyrin mittaamaan raskaana olevilta potilailta, joilla on kilpirauhasen vajaatoiminta, kuukausittain ja sen mukaan määrittelen annostuksen. Samaten varsin pian synnytyksen jälkeen mittautan arvot uudelleen ja seuraan n 6-12 kk kuukausittain arvoja. Todellakin viimeisimmät arvosi (TSH 9 ja T4V 34) ovat epäloogisia. THS:n mukaan sinun pitäisi selkeästi olla vajaatoiminnan puolella, mutta T4V puolestaan osoittaisi sinun olevan selkeästi liikatoiminnan puolella. Olisiko mahdollista, että erehdyksessä otit Thyroxin annoksesi laboratoriomittauspäivänä? Tai sitten kyseessä on laboratoriomittausvirhe. Tälläiset arvot vaikuttavat kyllä olotilaan ja sen huomaa. Joka tapauksessa tekisin niin, että pyrkisin mahdollisimman pikaisesti ottamaan uudet kokeet sekä TSH:n että T4V:n ja arvioisin sen mukaan tilanteen. Suosittelen tässä tilanteessa pitämään Thryroxin annoksesi entisellään. Ystävällisin terveisin, Jari Remes Lääketieteen tohtori Yleislääketieteen erikoislääkäri Sisätautien erikoislääkäri Työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri Terveystalo, Tikkurilan ja Järvenpään toimipisteet Vastaaja: Jari Remes, Lääketieteen tohtori
Hei. Olen 37v. nainen. Viimeiset kuukautiseni olivat 12.2. ja ne oli niukahkot. Kuukautiskiertoni on 28 – 34 päivää. Raskaustestistä sain haalean positiivisen viivan 11.3. Tein uudelleen testin ja sain kunnon positiivisen tuloksen 14.3. Kävin gynekologilla alkuraskauden ultraäänitutkimuksessa 28.3, kohdussa yksi säännöllinen sikiöpussi 15 mm, jonka sisällä elävä sikiö. CRL 3 mm = 5 + 6 rsv. Hyvä syke. Ruskuaispussi 4 mm.
Haluaisinkin nyt tietää, että milloin olen hedelmöittynyt koska useista kysymyksistä huolimatta en saanut gynekologilta tarkentavaa vastausta, vaikka tiedän tarkalleen milloin olen ollut yhdynnässä. Gynekologi vain puhui siitä, että siittiöt voivat olla 6 vrk:tta ”toimintavalmiudessa”, joten hedelmöityshetkeä ei voi arvioida? Eli yhdyntäpäivät ovat 25.1. tai 25.2. Olen aivan pois tolaltani asian suhteen, kun maalaisjärjellä ajattelisin että hedelmöittyminen on tapahtunut 25.2. ja eikö myös ultraääni tue ko. päivää? Vaikka siittiöt eläisivätkin 6 vrk:tta, niin ei kai siltikään 25.1. ole mahdollinen hedelmöittymispäivä? Yhdyntäpäivissä on kuitenkin kuukausi eroa, niin kaiketi silloin voi varmuudella sanoa hedelmöityspäiväksi 25.2.? Pyytäisin ystävällisesti vastauksia näihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, jotta saan mielenrauhan. Kiitos paljon. Hei,
tilanne on yks kantaan selvä, 25.2.13 yhdynnässä olet vastaanottanut siittiöt, joista yksi hedelmöitti munasolusi. Onnea odotukseen! Vastaaja: Mervi Väisänen-Tommiska, LKT
Hei
Olen 24-vuotias nainen ja minua vaivaa tiputteluvuodot ennen kuukautisia. Tiputteluvuoto alkaa yleensä kp 22-23 noin viikkoa ennen oikeiden kuukautisten alkamispäivää. Kiertoni on muuten erittäin säännöllinen (29-30 pv) Olen syönyt e-pillereitä vuodesta 2004 ja lopetin niiden käytön keväällä 2012. Olen kärsinyt siitä lähtien näistä tiputteluvuodoista (nyt yhteensä jo reilun vuoden). Olen käynyt kahdella gynekologilla, ja ultrassa ei mitään huolestuttavaa näkynyt muuta, kuin että kierron loppupuolella kp 22-24 kohdunsuun napukka näytti melko verestävältä. Sain tältä toiselta gynekologilta muutama kuukausi sitten terolut-kuurin, jota olen syönyt nyt kaksi kiertoa. Oireiden perusteella epäiltiin keltarauhasen vajaatoimintaa jota näillä lääkkeillä yritetään auttaa. Minulta ei kuitenkaan ole otettu mitään verikokeita ym sen toteamiseksi. Terolutit ovat auttaneet siten, että verta alkoi tulemaan ensimmäisen kuurin jälkeen kp 24 ja tämän toisen kuurin jälkeen kp 25. Ongelmana on nyt se, että vaikka tiputteluvuoto on siirtynyt myöhemmäksi, verta tulee siitä huolimatta 4-5 päivää, jonka jälkeen kunnon kuukautiset alkavat kp 30-31. Kuukautiset ovat myös olleet viimeiset 4 kuukautta erittäin runsaanlaiset. Side on täytynyt vaihtaa muutaman tunnin välein. Ennen kuurien aloittamista, tiputteluvuoto oli ruskeaa ja muuttui kp 28-30 vereksi. Minua huolestuttaa, mikä minussa on vikana. Vaikuttaako nämä oireet todella keltarauhasen vajaatoiminnalta, vai voisiko kyseessä olla jotain muuta? Minua huolestuttaa myös, kun vauvaa ei ala kuureista huolimatta kuulumaan. Olemme 5 kiertoa yrittäneet lasta kunnolla, sitä ennen olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää useamman kuukauden. Käytimme myös aiemman mieheni kanssa keskeytettyä yhdyntää melkein vuoden ajan, enkä tullut kertaakaan raskaaksi. Miten minun kannattaisi edetä tämän asian suhteen? Pitäisikö vaatia jotain lisätutkimuksia tai jotain? Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Yhdistelmäehkäisyn käytön jälkeen kuukautiset ovat usein runsaammat kuin niiden käytön aikana. Tämä on monen naisen kokemus. Syy tähän on se, että yhdistelmäehkäisyn käyttö niukentaa kuukautisia 20-40 prosenttia. Olet huolehtinut hyvin lisääntymisterveydestäsi, enkä usko, että nyt olisi tarvetta lisätutkimuksille. Oletan, että sinulta on otettu klamydia-testi (klamydia voi aiheuttaa ylimääräisiä vuotoja ja kipuja) ja papa-koe. Keltarauhashormonia kierron tukena käytetään usein hoitamaan toiminnallista vuotohäiriötä. Ole kärsivällinen. Mikäli vuoden säännöllisen yrittämisen jälkeen raskautta ei ala, voitte hakeutua yhdessä tutkimuksiin. Perustutkimukset tehdään avoterveydenhuollossa molemmille. Vastaaja: Mervi Väisänen-Tommiska, LKT
Olen USA:ssa reppureissulla ilman matkavakuutusta. En siis pääse lääkäriin, halvemmaksi tulisi palata Suomeen.
2 viikkoa sitten korvani menivät yhtäkkiä lukkoon. Puhalsin ne nenästä pitämällä auki, ja ne lukkiutuivat uudestaan noin vartin päästä. Tätä on nyt jatkunut 2vk. Lukkiutuvat itsestään, ja saan aukaistua helposti ilman ongelmia. Korvissa ei muita ongelmia. Nenästä tulee vähän räkää vaikka flunssaa ei ole. Samaan aikaan alkoivat viiltävät ponnistuspäänsäryt joita en ole ennen kokenut. Tapahtuvat ponnistaessa tai päätä nopeasti käännettäessä. Kipu on viiltävää ja yleensä toisella puolella päätä, kestää vain sekunteja, sitten menee täysin ohi. Ei tapahdu joka kerta, ehkä 1x/pv. Leukani ovat jännittyneet. Huomaan purevani hampaita yhteen valveilla. Päässä ja poskissa/leuoissa tuntuu painetta. Hampaissa ei ongelmia. Minulla on jo vuosia ollut raajojen puutumista lähinnä unissani, joskus hereillä istuessa. Raajoja myös pistelee joskus. Lapsesta asti huimannut nopeasti pystyyn noustessa. Niskat ei jumissa. Ei näköharhoja eikä pahoinvointia. Pari kertaa ohikiitäviä aistiharhoja: ajoin nopealla hissillä 30 kerrosta ylöspäin seisten paikallani, ja hissistä noustessani tuntui kuin maan vetovoima olisi kasvanut. Maa tuntui vetävän puoleensa, ei siis huimannut enkä menettänyt tajuntaa, mutta tunsin itseni todella raskaaksi tasapainon ollessa kuitenkin normaali. Meni hetkessä ohi. Viimeisen 2pv aikana kaulani imusolmukkeet ovat turvonneet. Eivät kipeät, mutta tuntuu pala kurkussa. En pysty haukottelemaan ollenkaan. Koko ajan haukotuttaisi, mutta happi pysähtyy niskan kohdalle vaikka pystyn muuten hengittämään normaalisti. Olo on vähän normaalia väsyneempi, lihasvoima normaali. Nämä oireet ovat tulleet sen jälkeen kun olen jo ahdistunut ja stressaantunut tilanteesta, stressireaktio? Olen 25v, normaalipainoinen mies, ei sairauksia. Mistä voisi olla kyse, ja ennen kaikkea voiko olla jotain niin vakavaa että kannattaisi lentää Suomeen esim MRI-kuvauksiin? Oirekuvauksen perusteella ei voi ikävä kyllä päätellä mistä voisi olla kysymys. Oletan että olet perusterve etkä käytä mitään lääkkeitä etkä päihteitä. Oireet eivät välttämättä vaikuta sellaisilta että välitön tutkimus olisi tarpeen, mutta vakavankin sairauden mahdollisuus on olemassa ja kyseeseen tulevia mahdollisuuksia on useita. Myös täysin hyvänlaatuinen jännitysniska aiheuttaa silloin tällöin tämänkaltaisia oireita. Neurologin arvio lähipäivinä tuntuu tarpeelliselta ja mikäli sitä ei voi toteuttaa Yhdysvalloissa, sinun kannattaisi palata kotimaahan. Kenenkään ei tulisi matkustaa EU:n ulkopuolelle ilman matkavakuutusta, ei etenkään Yhdysvaltoihin jossa yksityinen terveydenhoito on huomattavasti kalliimpaa kuin meillä Suomessa.
Vastaaja: Risto O. Roine, neurologian professori
|
|


Kysy lääkäriltä